Luova unelma, toive omasta kirjoittamisesta, maalaamisesta, tanssista, tai ehkä omasta yrityksestä, talosta tai jostain ihan muusta luomuksesta voi olla niin herkkä että hirvittää.

Jos olet lukenut tätä blogia, tiedät että taidenäyttelyni Itsemyötätunnon iho avaa ovensa yleisölle lauantaina Taidesalongi Piirton tiloissa. Ensi viikon keskiviikkona 4.10. näyttely osallistuu Galleriakeskiviikkoon.

Halusimme järjestää tapahtumaan sellaista ohjelmaa, joka tukee omaa luovuutta, lisää lempeyttä itseä kohtaan ja ravitsee kaikkia unelmia, jotka ovat vielä kasvuvaiheessa. Luovan tilan tarjoaa Taidesalonki Piirto ja lempeää ilmapiiriä tukevat Itsemyötätunnon iho sarjan maalaukset.

Tässä blogissa haluan esitellä Galleriakeskiviikkoon osallistuvat luovuuden ammattilaiset.

Klo 14 Sanat itsemyötätunnon lähteellä, kirjoitustyöpaja.

Annamari Typpö, sanataideohjaaja ja yrittäjä tulee Galleriakeskiviikkoon pitämään kirjoitustyöpajaa. Näin hän kuvailee pajaa:

Kuva ja sana ruokkivat toisiaan – myös matkalla itsemyötätunnon lähteelle. Tule kokeilemaan, millaisia tekstejä näyttelyn teosten ja sinun elämäsi pohjalta syntyy. Käytämme apuna erilaisia kirjoitusharjoituksia ja
-tekniikoita, joiden avulla tekstit syntyvät kuin itsestään. Osallistuminen ei vaadi aiempaa harrastuneisuutta – avoin ja utelias mieli riittää.

Kirjoituspaja aloitetaan gallerian tiloissa, maalausten inspiroimana. Sen jälkeen ryhmä siirtyy lähellä olevaan kahvila Fleuristeen, josta voi ostaa teetä ja syötävää kirjoitusintoa siivittämään.

Lue tästä lisää.

 

Klo 16, Kirjoittamisen 7 salaisuutta.

Kirjoittamisen 7 salaisuutta -menetelmä on alkemistinen matka omaan kirjoittamiseen ja luovuuteen. Se sisältää käytännön työkaluja, harjoituksia ja innoitusta. Seitsemän salaisuutta -menetelmä vahvistaa käytännön kirjoittajaosaamista ja auttaa oman ainutlaatuisen äänen löytämisessä sekä johdattaa kohti syvempää itsetuntemusta.

Galleriakeskiviikon tilaisuudessa maistellaan salaisuuksia, jotka ovat ideat, keskittyminen, kiinnostavuus, rohkeus, tarinat, näkökulmat ja palaute eli dialogi. Kurssilla sekä inspiroidutaan, että hiljennytään. Sen aikana tutkitaan harjoituksin myös kirjoittamisen ja kehollisuuden yhteyttä sekä sen avulla avataan uusia näkökulmia kirjalliseen ilmaisuun.

Kirjailija, FM Mertzi Bergman on yli 15 vuoden aikana valmentanut noin 1000 niin harrastaja- kuin ammattikirjoittajaakin luovemmiksi ja omaäänisemmiksi. Bergman on omissa kirjoissaan käsitellyt luovaa ajattelua ja inspiroitumista.

Lue lisää tästä.

Klo 17-17.30: Pidä itsestäsi huolta mindfulnessin keinoin

Mindfulnessohjaaja Mirkka Niskanen tulee pitämään meille ihanan palautumishetken, itsemyötätunnon tilaan.

Tässä tietoisen läsnäolon tuokiossa tutustumme mindfulnessin perusajatuksiin ja siihen kuinka tietoisuustaidot voivat tukea itsen hyväksyvää kohtaamista. Miten kohtelen itseäni kunnioittavasti ja missä menee omat jaksamisen rajat? Tuokiossa saat näkökulmia lempeän huolenpidon tueksi ja teemme tietoisen läsnäolon harjoituksen. Kesto 30 min.

Lue lisää tästä.